Uutiset

Julkaisemme Uutiset-sivulla juttuja paikallisista tapahtumista ja asioista, jotka eivät ole tilan tai aikataulujen vuoksi sopineet painettuun lehteen.

Jouluseimi valaisee tietä Pakarilassa

20.12.2023
Kolmantena adventtina ilmestyi koko kylän joulukalenterin yllätysluukuksi jouluseimi Vanhantalon tienristeyksen maitolaiturille. Se loistaa ohikulkijoiden ilona loppiaiseen asti 69-tien varrella tasan kymmenen kilometriä Nesteeltä Konnevedelle päin. Seimen vieraskirjaan saa kirjoittaa terveisiä ja halutessaan osallistua pikku arpajaisiin. Idea jouluseimestä tuli rautalampilaiselta Tuija Mäkiseltä ja Leipätiimiltä.
Maitolaiturin jouluseimi tuo loppiaiseen asti sanomaa alkuperäisen joulun tarinasta. Sen vieraskirjaan saa kirjoittaa terveisiä ja voi osallistua arvontaan. Kuva: Anssi Hänninen
"Se on ollut aina unelmani ja harras toiveeni. Savonlinnan Haukiniemen kylän jouluseimi toi sydämeeni lämpimän läikähdyksen: tällaisen haluan Rautalammillekin", kertoo hän.

Yhdessä tekemällä tulosta

Suunnitelmista oli lyhyt matka tekoihin. ELY-keskukselta varmistettiin, ettei seimen rakentamiselle ole sen puolesta esteitä. Vanhantalon väki suoristi nyypähtäneen maitolaiturivanhuksen traktorivoimin ja vei kuormalavat seimen pohjaksi. Jo suoristuksen aikana pari kyläläistä pysähtyi muistelemaan, miten merkittäviä tapaamispaikkoja maitolaiturit ennen olivat. Paljastuipa yhden seinäkirjoituksen kirjoittajakin näin lähes puolen vuosisadan jälkeen. Kun Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen ommellut nukketaituri Helga Hukkanen vielä päivitti seimen hahmojen vaatetuksen, Tuija pääsi rakentamaan seimen ja sytyttämään sen valon loistamaan. "Tärkeää on muistaa joulun alkuperäinen sanoma, jonka tarina jatkuu tähän päivään. Jeesuksen syntymällä oli tarkoitus. Hän kuoli meidän puolestamme ristillä, on taivaassa ja palaa takaisin."
Maitolaiturin suoristus: Ensin nurkan nosto ja tiiliä nurkan alle, sitten veto liinalla ja reivilauta takaseinään. Kuva: Leena Pakarinen

Monen käytön maitolaiturit

Vanhantalon risteyksen maitolaituri oli hyvin tyypillinen oman aikansa rakennus: kolmen porrasaskelman korkuinen ja edessä lava, josta meijerin autot noutivat maitotonkat. Vastaavan tyylisiä maitolaitureita oli satojatuhansia 1950- ja 60-lukujen Suomessa. Ne alkoivat kadota 1970-luvulla, kun maitoautot alkoivat noutaa maidon suoraan tiloilta. Vanhantalon risteyksenkin maitolaituri on kaadettu ja ajan hammas on syönyt lavaosan sekä jalat. Koko rakennus oltiin poistamassa 69-tien peruskorjauksessa, mutta kyläläiset pyysivät sille paikan tiealueen ulkopuolelta. Pelkkiä maidonvälittämisrakennelmia maitolaiturit eivät koskaan olleet, vaan niillä vaihdettu kuulumisia ja vietetty aikaa. Maitolaitureista väitöskirjan tehnyt FT Jaana Laamanen on laskenut niillä olleen ainakin 30 muuta käyttötarkoitusta. Jouluseimeksikin ne taipuvat.
Lähde: Leena Pakarinen

Joulukinkkukeräyksen tulokset

20.12.2023
Rautalammin Yrittäjät ry ja Rautalammin K-Market järjestivät jälleen joulukinkkukeräyksen vähävaraisten hyväksi. Haastoimme mukaan kaikki rautalampilaiset yritykset ja yhdistykset tuomaan joulun hyvää mieltä. Yhdessä saimmekin kerättyä mahtavan potin, jolla saadaan hankittua 45 joulukinkkua! Lahjakortit ojennettiin maanantaina Rautalammin Seurakunnan Niina Leppäselle ja seurakunta jakaa lahjakortit niitä tarvitseville.
Kinkkulahjoitukset mahdollistivat: Ecomet, Rautalammin Yrittäjät ry, Ravintola Nuapuri, ÄmSee Raatalampi, K-Market Rautalampi, OP Rautalampi, Saahkarin Kone, Artteli Shop, Vempan Kalat, Kuljetus Hujanen, CoolEL, Hieroja Ninni, Metsäurakointi Antti Laitinen, Soikkuri Consulting, Rakennuspalvelu Miskala, Rautalammin Apteekki, Terämeka ky ja Korholan Kartano.
Vasemmalla Rautalammin Yrittäjien viestintävastaava Sari Hukka, keskellä Rautalammin Seurakunnasta Niina Leppänen ja oikealla K-Kauppias Teemu Vartiainen.
Lämmin kiitos kaikille keräykseen osallistuneille!
Lähde: Sari Hukka

ITE-Aulis yhdistyksen syyskokous

20.12.2023
Vajaa vuosi sitten perustettu ITE-Aulis ry piti ensimmäisen sääntömääräisen syyskokouksensa 28.11.2023 Yrityspuisto Futurialla. Yhdistykselle valittiin uusi hallitus, johon nimettiin yhdistyksen perustajien ja museotoiminnan käynnistäjien lisäksi uusia jäseniä. Puheenjohtajana jatkaa Mari Arvinen ja vanhoina hallituksenjäseninä Maarit Hakkarainen, Pasi Jalkanen, Anja Jääskeläinen, Mauri Korhonen ja Merja Korhonen. Uusiksi jäseniksi hallitukseen tulivat Pekka Korhonen, Juha Lappi ja Anne Vehviläinen.
Syyskokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaan ITE-Aulis-kotimuseon kesän 2024 avajaiset pidetään viime vuotiseen tapaan juhannussunnuntaina eli 23.6., minkä jälkeen museo on auki yleisölle viisi viikkoa heinäkuun 27. päivään saakka tiistaista perjantaihin klo 11 -17 ja lauantaisin klo 11 -15. Elokuussa otetaan vastaan ryhmiä. Menneen museokesän menestykselle haetaan jatkoa Auliksen taideteosten monipuolisella esille laitolla ja laadukkaalla opastuksella, museokaupalla sekä ryhmille suunnatuilla tapahtumilla.
ITE-Aulis-kotimuseon toimintaedellytyksiä parannetaan avaamalla Herralanmäen pihan puimaliiteriin yhteisöllinen monitoimitila. Puimaliiterin saneerausta varten on jo saatu rakennus- ja käyttötarkoituksen muutosluvat. Kunnostustyöt ovat alkaneet ja ne saatetaan loppuun ensi keväänä. Osa rakennustyöstä teetetään ammattilaisilla, mutta iso osa toteutetaan talkootyönä. Uusi monitoimitila korostaa museon yhteisöllistä luonnetta, tekee tilaa isommillekin ryhmille ja mahdollistaa yhteistyön eri järjestöjen ja toimijoiden kanssa.
Yksi Aulis Jalkasen muistelutilaisuudessa esillä olleista maalauksista. Taulun omistaa Auliksen nuoruuden ystävä Mikko Tanninen. Kuva: Merja Korhonen
Syyskokouksen jälkeen Aulista muisteltiin tauluin ja tarinoin kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa. Auliksen taulut ja tarinat talteen –hankkeen myötä Aulis Jalkasen taideteoksia kuvattiin syksyn aikana useita kymmeniä. Samalla tallennettiin tarinoita siitä, miten nämä pääosin tilaustyönä tai lahjaksi tehdyt taulut ovat päätyneet omistajilleen. Lämminhenkisessä Taulujen ja tarinoiden illassa puheenjohtaja Mari Arvinen muisteli Aulista kuvin ja sanoin. Juha Lappi esitti Auliksen runoja ja monet tilaisuuden osallistujat kertoilivat taulujen herättämiä muistoja niin taiteilijasta itsestään kuin paikallishistoriastakin. Suonenjoen kaupungin hallintojohtaja Maikki Rouvinen luovutti ITE-Aulis ry:lle Aulis Jalkaselle postuumisti myönnetyn elämäntyöpalkinnon. Useat suonenjokelaiset olivat ehdottaneet vuoden 2023 Suonenjoki-palkinnon saajaksi Aulis Jalkasta. Aulis itse ei ehtinyt kuulla tästä kunnianosoituksesta, saatikka ottaa sitä vastaan. Mutta onneksemme hän ehti nähdä ja tuntea, että hänen elämäntyönsä on turvassa ITE-Aulis-kotimuseossa ja että tätä poikkeuksellisen kiehtovaa kokonaistaideteosta vaalitaan suurella rakkaudella.
Lähde: Merja Korhonen